Välipalaideat arkeen

Työ ja koulu ovat alkaneet taas, ja arki voi olla kiireistä. Jaksamisen kannalta säännöllisestä ateriarytmistä huolehtiminen on tärkeää. Välipalaksi valikoituu kuitenkin usein epäterveellisiä vaihtoehtoja, vaikka terveellisempiä vaihtoehtoja on helppo tehdä itsekin. Nappaa siis Sannan Ruokakassin välipalaideat ja vinkkimme talteen alta!

Smoothie valmistuu hujauksessa oman maun mukaan; heitä blenderiin marjoja ja hedelmiä, ja käytä notkistamiseen vaikkapa tuoremehua tai maustamatonta jogurttia. Terveellistä ja raikasta! Helppojen smoothieiden lisäksi on mukavaa välillä kokeilla jotakin uutta; kokosimme alle pari helppoa välipalareseptiä.

Sannan Ruokakassin välipalavinkeissä on huomioitu paitsi helppous, myös terveellisyys. Nauti siis hyvällä omallatunnolla!

Tuorepuuro helpottaa aamuja

Tuorepuuro on maistuva ja terveellinen välipalaidea! Valmistele tuorepuuro esimerkiksi sunnuntai-iltana, niin helpotat viikon aloitustasi; maanantain aamiainen on valmis kuin itsestään. Tekemällä isomman määrän kerralla saat samalla valmiiksi välipalan lapsille koulun jälkeen odottamaan.

 

Omena-tuorepuuro
(kahdelle)

3 dl kaurahiutaleita
3 dl kauramaitoa
2 kpl omenaa (raastettu)
1 rkl chiansiemeniä
ripaus kanelia ja kardemummaa

Raasta omenat. Sekoita omenaraaste ja kauramaito keskenään. Lisää sitten kaikki loput raaka-aineet ja sekoita tasaiseksi. Laita kannelliseen lasipurkkiin ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Viimeistele puuro marjoilla ja siemenillä.

Pähkinäpatukasta energiaa

Pähkinäpatukoita voi myös valmistaa isomman määrän kerralla. Kun säilytät patukat huolella kuivassa, ovat ne helposti saatavilla, kun pahin nälkä iskee. Välipalapatukan jälkeen on taas helpompaa keskittyä. Nappaa esimerkiksi ennen kauppareissua tasaamaan verensokeria, niin vältät heräteostokset herkkuhyllyltä.

 

Rouskuvat pähkinäpatukat
(6 patukkaa)

½ dl kaurahiutaleita
½ dl kookoshiutaleita
1½ dl pähkinöitä (esimerkiksi saksanpähkinöitä)
1 munanvalkuainen
2 rkl hunajaa
1 tl öljyä
ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset tahmeaksi taikinaksi. Muotoile patukoiksi ja nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 20 min. Pidä huolta, että patukat eivät ruskistu liikaa. Anna jäähtyä. Säilytä kuivassa, tiiviisti suljetussa purkissa.

Kaipaatko arkeen muutenkin terveellisempää ateriarytmiä ja monipuolisempaa ruokaa? Kokeile Sannan Ruokakassia – ravitsemusneuvonantaja Sannan suunnittelemilla resepteillä ja tarkoin valituilla raaka-aineilla on helppoa onnistua!

Jaksamisen kannalta säännöllisestä ateriarytmistä huolehtiminen on tärkeää. Viikko kannattaa suunnitella etukäteen, niin tietää milloin on kiireisempiä päiviä, ja ruokailujen väli kasvaa pitkäksi. Silloin on hyvä napata mukaan vaikka pähkinäpatukka!

-Sanna

Ehkä tykkäisit myös näistä artikkeleista:

Sannan Ruokakassin toiminta päättyy

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme viimeisen 11 vuoden aikana. Näiden vuosien aikana Sannan Ruokakassi on ilahduttanut ja helpottanut tuhansien arkea. Toimintamme…

Lue lisää

Tilaa, kokkaa ja nauti! Emma Gaalan kotimainen menu nyt Sannan Ruokakassissa

Sannan Ruokakassi sponsoroi kotimaisen musiikin suurinta juhlaa, Emma Gaalaa, joka pidetään perjantaina 6.5. Helsingin Jäähallissa. Gaalassa jaetaan palkinnot vuoden kovimmille…

Lue lisää

Näin teemme arjestasi ihanampaa

Oletko ajatellut, että ihan tavallisista arkipäivistä olisi mukava nauttia hieman enemmän? Ehkä oletkin keksinyt arjen piristämiseen jo monta tapaa: kävelylenkit…

Lue lisää