Tilaa, kokkaa ja nauti! Emma Gaalan kotimainen menu nyt Sannan Ruokakassissa

Sannan Ruokakassi sponsoroi kotimaisen musiikin suurinta juhlaa, Emma Gaalaa, joka pidetään perjantaina 6.5. Helsingin Jäähallissa. Gaalassa jaetaan palkinnot vuoden kovimmille kotimaisille artisteille, yhtyeille ja musiikkialan väelle. Emme malta odottaa!

Emma Gaala esitetään suorana lähetyksenä Nelosella, ja on tietysti tv-ilta vailla vertaa. Huikeiden esitysten ja jännittävien palkinnonjakojen tunnelmiin on hauska virittäytyä jo etukäteen. Pane siis mahtavaa musiikkia soimaan ja kokkaa jokin Emma Gaala menun resepteistämme!

Ruokien, kuten koko Emma Gaalan kantavana voimana on kotimaisuus. Ainekset tulevat mahdollisimman läheltä, ja niistä kokataan aivan mahtavia annoksia. Valitse kassiisi oma suosikkisi!

Emma Gaalan kotimainen kaura-kasvispaistos ja kirjolohta: tässä annoksessa on mukana monta ylpeyden aihetta. Tuore kotimainen kala paitsi maistuu hyvältä, myös tekee hyvää.

Kaura on tässä ruuassa aidoimmassa ja alkuperäisimmässä muodossaan. Gluteenittomat jyvät keitetään kasvisliemessä ja pyöräytetään yhteen wokattujen kotimaisten kasvisten kanssa. Tuoreet kasvikset saat muuten valmiiksi pilkottuna, joten ruuanlaitto ei voisi enää helpompaa olla!

Hemmottelevan maustevoin yrtti tulee sekin suomalaiselta tilalta.

Tilaa ja valitse tämä resepti

Emma Gaalan Helsinki-kasvisburgerin tähti on Helsingin Tukkutorilla pienessä ruokatehtaassa valmistuva falafel-burgeripihvi. Se höystetään niin ikään helsinkiläisellä hummuksella. Parasta!

Annoksen muita höysteitä ovat kotimaisesta jogurtista valmistuva tsatsiki, sekä kotimaiset raikkaat salaattikasvikset.

Tilaa ja valitse burgeri

Emma Gaalan raviolilasagne porilaisilla tomaateilla – tätä valmistaessa ehdit tanssia monen biisin tahtiin. Aktiivista aikaa kuluu nimittäin supervähän: ainekset käytännössä vain kaadetaan vuokaan ja vuoka lykätään uuniin.

Parhaiden ainesten palkinnot menevät tässäkin ruuassa lähituottajille. Pinaatti-ricotta-raviolit tulevat innovatiivisia kasvisruokia kehittelevältä Meeatilta, ja ovat herkullisia. Lasagnen viimeistelevät Sannan Ruokakassin suosikkitomaatit, porilaiset NAMSit!

Tilaa ja herkuttele lasagnella

Tilaa Sannan Ruokakassi viimeistään 27.4. toimitamme valitsemasi reseptit sinulle maanantaina 2.5.

Voit valita yhden, kaksi tai vaikka kaikki kolme Emma Gaala reseptiä! Päätös on sinun.

Millä reseptillä sinä ajattelit herkutella Emma Gaalaa katsoessasi?

Tilaamaan tästä

Ehkä tykkäisit myös näistä artikkeleista:

Näin teemme arjestasi ihanampaa

Oletko ajatellut, että ihan tavallisista arkipäivistä olisi mukava nauttia hieman enemmän? Ehkä oletkin keksinyt arjen piristämiseen jo monta tapaa: kävelylenkit…

Lue lisää

Bakerikan kotibilekeksit nyt Sannan Ruokakassissa

Erika Poussa, 24, on huikea nuori yrittäjä. Hän perusti Bakerika-leivontayrityksensä jo 17-vuotiaana, ja avasi hiljattain ensimmäisen oman kahvilan Helsingissä osoitteessa…

Lue lisää

Me olemme Sannan Ruokakassi

Sannan Ruokakassit kootaan iloisen tehotiimin voimin. Ruoka on meille kaikille intohimo (okei, melkein kaikille), mutta suurimman ilon saamme tyytyväisistä asiakkaista….

Lue lisää