Kolme riisin korviketta

Kyllästyttääkö riisi lisukkeena? Haluaisitko testata jotakin uutta? Kokosimme yhteen kolme erilaista riisin korviketta!

Monelle riisi on helppo luottovalinta, kun täytyisi keksiä lisuke lihalle tai kasviksille ja erilaisille kastikkeille. Jos valkoinen riisi alkaa kuitenkin jo kyllästyttää, kokeile jotakin muuta viljaa riisin sijasta!

Riisin ympäristö- ja ilmastovaikutukset ovat melko korkeat sen viljelyn vaatimasta vesimäärästä johtuen, joten valitsemalla esimerkiksi kotimaisen vaihtoehdon lisukkeeksi riisin sijasta teet siis myös palveluksen maapallollemme.

Kvinoa eli quinoa

Kvinoa ei oikeastaan ole vilja, vaan pseudovilja. Kvinoa on sukua muun muassa punajuurille ja pinaatille, mutta sitä käytetään kuten viljojakin. Kinuaksikin joskus kutsuttu siemenkasvi on lähtöisin Andeilta. Nykyään kaupoista löytää kuitenkin myös suomalaista kvinoaa.

Kvinoa on hyvä valinta arkiruokiin, sillä se on helppoa valmistaa. Tärkeää on kuitenkin muistaa huuhdella kvinoa ennen keittämistä; kuumalla vedellä huuhteleminen vie siementen pinnalla olevasta saponiinista johtuvan kitkerän maun pois. Kvinoa keitetään esimerkiksi suolalla maustetussa vedessä, niin että kvinoaa on yksi osa ja vettä kaksi osaa. Keittämisen jälkeen voi kvinoan antaa vetäytyä kannen alla.

Kvinoa sopii hyvin korvaamaan niin riisiä kuin couscoustakin, ja se toimii niin lämpimänä lisukkeena kuin myös kylmänäkin, esimerkiksi salaatin seassa. Koska kyseessä ei oikeasti ole vilja, on kvinoa myös gluteenittomaan ruokavalioon sopiva valinta!

Riisiin verrattuna kvinoa sisältää reilummin kuitua sekä proteiinia.

Couscous eli kuskus

Durumvehnästä pieniksi helmiksi jauhamalla valmistettava couscous eli kuskus on Pohjois-Afrikasta peräisin oleva lisuke. Sen käyttö on levinnyt Marokon ja muun Pohjois-Afrikan lisäksi Lähi-itään ja Ranskaan. Käyttö on myös Suomessa lisääntynyt, ja moni korvaakin ajoittain riisin couscousilla.

Nopeasti valmistuvana lisukkeena couscous on lyömätön riisin korvike; se valmistuu jopa viidessä minuutissa! Kypsä couscous kannattaa sekoittaa kattilassa haarukalla ilmavaksi.

Couscous sopii erityisen hyvin lammasruokien lämpimäksi lisukkeeksi. Kokeile esimerkiksi marokkolaista karitsatagine -pataruokaa couscousilla höystettynä! Couscousia voi hyvin käyttää myös kylmänä muun muassa salaattien seassa. Egyptissä couscousia käytetään pääasiassa jälkiruoissa, joten kokeile ennakkoluulottomasti!

Myös couscous sisältää riisiin verrattuna reilummin proteiinia.

Ohra

Ohra on Suomessa laajasti viljelty viljalaji, joka on kuitenkin pitkään ollut vähäisemmässä ruokakäytössä. Suurin osa ohrastamme on päätynyt rehuksi tai olutteollisuuden raaka-aineeksi, mutta viime vuosina yhä useammin on riisin korvikkeena ollut tarjolla ohraa.

Jos arkiruokiensa riisin haluaa korvata ohralla, kannattaa valita ohrahelmiä tai rikottuja ohrasuurimoita. Kokonaiset ohrasuurimot vaativat nimittäin kypsyäkseen huomattavasti pidemmän ajan, kun taas helmet tai rikotut suurimot vaativat 10-20 minuuttia tuotteesta riippuen. Myös esikypsytettyjä ohratuotteita on saatavilla.

Ohra sopii mihin tahansa ruokaan riisiä korvaamaan. Kokeile esimerkiksi ihastuttavaa ohrattoa, ohrasta valmistettua risottoa!

Ohrassa on reilusti kuitua. Maultaan se on jonkin verran riisiä voimakkaampaa, joten kokeile alkuun esimerkiksi sekoittaa riisiä ja ohraa lisukkeeksi.

Ehkä tykkäisit myös näistä artikkeleista:

Sannan Ruokakassin toiminta päättyy

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme viimeisen 11 vuoden aikana. Näiden vuosien aikana Sannan Ruokakassi on ilahduttanut ja helpottanut tuhansien arkea. Toimintamme…

Lue lisää

Tilaa, kokkaa ja nauti! Emma Gaalan kotimainen menu nyt Sannan Ruokakassissa

Sannan Ruokakassi sponsoroi kotimaisen musiikin suurinta juhlaa, Emma Gaalaa, joka pidetään perjantaina 6.5. Helsingin Jäähallissa. Gaalassa jaetaan palkinnot vuoden kovimmille…

Lue lisää

Näin teemme arjestasi ihanampaa

Oletko ajatellut, että ihan tavallisista arkipäivistä olisi mukava nauttia hieman enemmän? Ehkä oletkin keksinyt arjen piristämiseen jo monta tapaa: kävelylenkit…

Lue lisää