Helppoja ruokia jääkaapin jämistä

Kukaan meistä ei tykkää heittää ruokaa roskiin. On kuitenkin väistämätöntä, että kaappeihin päätyy ylimääräisiksi todettuja raaka-aineita. Jäivätkö banaanit mustumaan keittiön pöydälle? Tuliko kokattua liikaa riisiä? Kurkkaa alta vinkkimme, joiden avulla pystyt välttämään ruokahävikkiä omassa keittiössäsi.

1. Paista ylijäänyt riisi

Jäikö wokki-illasta ylimääräistä keitettyä riisiä? Anna riisille uusi käyttötarkoitus muuntamalla se paistetuksi riisiksi (fried rice).

Näin se onnistuu: pilko ensin sipuli ja muut haluamasi vihannekset, kuten porkkana. Paista pilkotut vihannekset öljyssä. Lisää riisi pannulle ja anna sen ruskistua. Viimeistele annos mausteilla, kuten osteri- ja soijakastikkeella sekä valkosipulilla.

2. Muunna ruskeat banaanit jäätelöksi

Banaanit tuntuvat tummuvan silmänräpäyksessä. Kokeile muuntaa syömättä jääneet banaanit helpoksi ja terveelliseksi jäätelöksi, joka on herkkua koko perheelle!

Paloittele tummuneet banaanit ja pistä ne pakkaseen. Kun haluat nauttia banaanijäätelöstä, ota paloitellut banaanit pakastimesta ja sekoita niitä tehosekoittimessa, kunnes lopputulos on silkkinen. Lisää kaakaojauhetta ja nauti!

3. Tee munakas ylimääräisistä vihanneksista, juustoista ja lihasta

Munakas on helppo ruoka, sillä sen voi tehdä melkein mistä vain. Onko jääkaappiin jäänyt ylimääräistä pekonia? Onko pinaatti menossa vanhaksi? Jäikö viini-illasta pala juustoa?

Valitse haluamasi raaka-aineet jääkaapista ja paista niitä pannulla. Vatkaa kananmunat ja kaada ne joukkoon. Viimeistele suolalla ja pippurilla!

4. Muunna vanha leipä krutongeiksi

Jos vaalea leipä jää kovettumaan kaapin pohjalle, kokeile valmistaa siitä krutonkeja. Ne sopivat erinomaisesti esim. keittojen ja salaattien joukkoon!

Ota ylijääneet leivänsiivut, poista reunukset ja leikkaa jäljellä olevasta leivästä neliöitä. Ruskista pannulla öljyn ja mausteiden seassa, kunnes krutongit ovat rapeita.

5. Hyödynnä marjat ja hedelmät smoothiessa

Ylimääräiset marjat, hedelmät, mehut ja jogurtit toimivat smoothien raaka-aineina. Kokeile hauskoja eri yhdistelmiä ja löydä uusia suosikkimakuja koko perheelle. Miltä vadelmat maistuvat omenamehun kanssa? Entä mango ja banaanijogurtti?

Lisää haluamasi raaka-aineet tehosekoittimeen ja sekoita, kunnes smoothie on samettista. Jos haluat paksun, pirtelömäisen lopputuloksen, kokeile pakastaa marjat tai hedelmät ennen kuin lisäät ne mukaan.

Ehkä tykkäisit myös näistä artikkeleista:

Honey Factory, ainutlaatuista lajihunajaa

”Hunaja on oivallinen lisä jouluiselle juustotarjottimelle, sillä hunajan entsyymit sitovat viinin ja juuston makumaailman yhteen erityisen herkullisella tavalla!”

Lue lisää

Viltgården, vastuullista lihaa läheltä

Kestävästi ja eettisesti pyydetty riista on paitsi herkullinen, myös ympäristön kannalta verraton vaihtoehto. Aterian alkuperästä ei ole epäselvyyttä!

Lue lisää

Pasta Factory, tuorepastaa rakkaudella

Paras tuorepasta tulee Espoosta! Pasta Factory tekee italialaisella rakkaudella fettuccinet, lasagnelevyt ja linguinet. Näitä pakataan yhtä suurella rakkaudella Sannan Ruokakasseihin!

Lue lisää